20
HUH
16.00
Edustus Miehet, Miesten Kakkonen

HJS - TPV   2 - 1

Hämeenlinna, Pulleri 2 TN

Hämeenlinnasta ei kotiinviemisiä

HJS:n ja TPV:n välinen Kakkosen ottelu jouduttiin lauantaina pelaamaan hallissa surkeiden sääolosuhteiden vuoksi. Vaikka Pullerin halli on TPV:lle tuttu paikka, jäivät pisteet kotiin: HJS voitti tasaisen ottelun lukemin 2-1 (1-1).

TPV meni ottelussa johtoon yhdeksännellä minuutilla, kun Juuso Yli-Rajala pääsi lataamaan boksissa hienon kuvion päätteeksi. Eetu Kajanto tasoitti 34. minuutin kohdalla, ja tauolle mentiin tasalukemissa.

Toisella puoliajalla TPV ei aivan päässyt pelin päälle, ja isännät rokottivat kerran. Gerald Ben siirsi HJS:n johtoon toisen jakson puolivälissä, eikä TPV päässyt enää kovasta yrityksestä huolimatta tasoihin. Tappio jäi kismittämään päävalmentaja Markus Halmetta.

- Tiukka peli oli, joten harmittaa ettei saatu mitään kotiin viemisiksi. HJS sai luotua meitä enemmän uhkaa, ja tähän olisi pitänyt pystyä reagoimaan paremmin. Olisin ollut tasapeliin tyytyväinen – asetelmat ovat muuttuneet viime vuodesta, jolloin joka matsista oli otettava pakkovoitto.

Kuten aiemminkin on mainittu, Punakone on nyt otteluruuhkassa, ja niinpä seuraava ottelu tulee pian.

- Keskiviikkona on taas kova ottelu, sillä voittotilinsä avannut Ilves-Kissat on varmasti henkeä täynnä. Ei tässä sarjassa yhtään heittopussia ole. Vastuuta tullaan jakamaan pelaajille, kun pelejä on niin tiheään. Toisaalta mukavahan se on pelata – rinki meillä on leveä, vaikka pari poissaoloa onkin.

Keskiviikkona 24.4. klo 19:00 Tammelassa pelataan kotiottelu TPV – Ilves-Kissat. Lippupiste myy ennakkolippuja. Ottelulipun hinta on Lippupisteestä 13€/9€. Osta liput ennakkoon - paikallispeleihin paikan päältä aikuisten lippu 16€.

TPV:n kokoonpano lauantaina:

Kalle Kohonen
Eino-Veikko Ek > 85’ Ville Puustinen
Santeri Pitkäkoski
Juho Mattila
Juuso Yli-Rajala
Tomi Ylinen
Akseli Paavola
Elmeri Riikonen > 85’ Aleksi Rantanen
Mauno Siren > 80’ Emenike
Tuomas Lehti > 61’ Antti Kujala
Miska Huttunen > 62’ Roope Kostiainen

Sami Maja
Mohamed Koroma