Vapaaehtoiseksi Futisklubiin
Kiinnostaako sinua lasten liikuttaminen ja innostaminen liikunnalliseen elämäntapaan? TPV:n Futisklubissa sinun on mahdollista päästä osalliseksi esimerkiksi oman lapsesi ja hänen pelikavereidensa harrastukseen tai liikuttamaan lapsia omana harrastuksenasi.
Uusia (ja vanhoja) ohjaajia kaivataan sekä 3-5-vuotiaiden Pallokerhoon, että 6-12-vuotiaiden aluetoimintaan. Seurana tarjoamme sinulle turvallisen ympäristön toimia lasten parissa, ohjaajakoulutuksen, valmiit harjoitussuunnitelmat sekä muuta tarvitsemaasi tukea ohjaamiseen. Pääset myös osaksi perinteikästä urheiluseurayhteisöä ja saat rutkasti uusia kokemuksia.
Ohjaajaksi ilmoittautuessa ei ole välttämätöntä pystyä sitoutumaan viikoittaiseen toimintaan vaan kokoamme myös sijaislistaa, josta voimme kysellä ohjaajia auttamaan esimerkiksi sairastapauksissa tai lomareissujen aikana. Laita siis rohkeasti viestiä, mikäli satunnaisetkin ohjaukset voisivat olla sinun juttusi!
Voit myös ilmoittautua, mikäli et koe jalkapallon ohjaamisen olevan vahvuutesi, mutta haluaisit olla muulla tavoin mukana toiminnassa. Kiinnostaisiko sinua esimerkiksi jakaa mainoksia kaupunginosaanne, järjestellä kyytejä pelireissuille, järjestellä joukkueen vaatetilauksia tai olla kentän reunalla harjoituksissa valmiina solmimaan kengännauhoja tai antamaan ensiapua? Ole rohkeasti yhteydessä tässäkin tapauksessa Futisklubipäällikkö Villeen!
Järjestämme kiinnostuneille ilmaisia koulutuksia TPV:n toimistolla (Teiskontie 1) ja viereisellä Puistokentällä seuraavasti:
Ohjaajakoulutukset:
Pelinohjaajakoulutus:
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Ville Kurtisi, ville.kurtisi@tpv.fi