Juho Mattila jatkaa Punakoneessa kapteenin roolissa myös kaudella 2023. Varmaotteinen keskuspuolustaja johtaa joukkueen perjantaina alkavaan sarjakauteen. 28-vuotias TPV-suosikki kantaa kapteenin nauhaa ylpeydellä:
”Kapteenina toimiminen on totta kai kunniatehtävä. Yritän toimia hyvänä esimerkkinä muille ja tavoitteenani on luoda positiivista henkeä joukkueeseen, jossa kaikki tukevat toisiaan. Koitan myös jakaa osaamistani mahdollisimman paljon muille, esimerkiksi ohjaamalla peliä ja pelaajia. Muutenkin yritän nauttia pelaamisesta ja harjoittelusta mahdollisimman paljon.”
Kapteenin kommenteista kuultaa läpi, että sarjakauden avaus on joukkueellekin mieleen:
”Sarjakauden alkua on varmasti jo odotettu ja uskon, että talven kovat harjoitusottelut ovat kehittäneet joukkuetta. Meillä on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta sekä todella leveä materiaali, mistä on toivottavasti paljon hyötyä pitkän kauden aikana. Sarjan kärkipää tulee olemaan jälleen tasainen, joten pienet asiat tulevat todennäköisesti ratkaisemaan lopulliset sijoitukset. Uskon kuitenkin, että joukkueellamme on täydet mahdollisuudet sarjan voittoon. Ja onhan se taas hienoa päästä kotiyleisön eteen taistelemaan sarjapisteistä Kaupin hyvissä puitteissa.”
Mattilalla on kapteenistossa rinnallaan Tuomas Lehti sekä Aleksi Rantanen. TPV pelaa sarjakauden avausottelunsa Kaupissa perjantaina 21.4. klo 20:00. Vastassa on tuolloin TP-49.
23.10.2023 18.46 | Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä |
09.10.2023 14.39 | Tuuli tuiversi ja TPV voitti – sarja päättyi äärimmäisissä olosuhteissa |
02.10.2023 13.20 | TPV ratkaisi nousun loppuhetkillä – katso kuvakimara! |
30.09.2023 22.07 | Nousujuhlat Pyynikillä! |
17.09.2023 21.33 | Haka-j. testaa Punakoneen vireen |
30.08.2023 15.07 | Ottelusiirto miesten edustusjoukkueelle |