Riku Kalliolle sopimus kaudeksi 2023
Julkaistu: 26.02.2023 13.35

Riku Kalliolle sopimus kaudeksi 2023

Maalivahti Riku Kallio on solminut kauden 2023 kattavan sopimuksen TPV:n kanssa. Treeneissä ja harjoitusottelussa valmennuksen vakuuttanut Kallio sai sopimuksen nopeasti, mikä on mieleen sekä Punakoneelle että pelaajalle itselleen.

Kallio, 21, on käynyt läpi Hakan junioriputken: - Pelasin D-junioreista lähtien Hakassa, ja viime vuonna akatemiajoukkueessa. Alun perin oli tarkoitus jatkaa tänäkin vuonna siellä, mutta joukkueessa oli niin monta maalivahtia, että ajattelin hakea uusia haasteita muualta. Hilanderin Mika oli Haka-ajoilta tuttu, joten linkki TPV:hen löytyi luontevasti sitä kautta.

Kallio eteni lyhyen try out -jakson ja harjoitusottelun kautta siihen pisteeseen, että sopimuksen teko oli ajankohtaista: - Tiesin jo viime kauden perusteella suunnilleen, ketä TPV:ssä on, ja olen tutustunut porukkaan hienosti. TPV taistelee noususta, ja se oli yksi tärkeä kriteeri porukkaan liittymisessä. Myös keskustelut valmennuksen kanssa käytiin hyvässä hengessä.

Kallio ei peittele kauden tavoitetta: - On tärkeää, että olen liittynyt tavoitteelliseen joukkueeseen, jonka tavoitteet ovat ylempänä. Nousu on ainut vaihtoehto, ja sitä kohden tehdään töitä.

Tervetuloa Punakoneeseen, Riku!