TPV haki pisteet Pyynikiltä
Julkaistu: 12.06.2022 19.26

TPV haki pisteet Pyynikiltä

Ilmassa oli todellista derbytunnelmaa, kun Tampere Unitedin kakkosjoukkue ja TPV ottivat lauantaina yhteen Pyynikillä. Reilun kahdensadan katsojan voimin saatiin hyvää kannustusta molemmille joukkueille, ja tuloksena oli todella mukava jalkapallotapahtuma. Itse ottelussa Punakone oli niskan päällä, ja vei pisteet ansaitusti mukanaan lukemin 1-2 (0-1).

Ensimmäisellä jaksolla TPV oli selkeästi hallitsevampi osapuoli, ja oli tukevasti kuskin paikalla. Ennakkoon pelko pienen kentän haittavaikutuksista ei realisoinut, vaan asiaan valmistautuneet Paltsarit loivat ensimmäisen puolen tunnin aikana useammankin hyvän maalipaikan. Siunaantuneita paikkoja ei kuitenkaan käytetty hyväksi, kunnes 38. minuutilla Tuomas Lehti sai harhasyötön herkkupaikkaan, eikä erehtynyt – tarkka sijoitus alanurkkaan vei Punakoneen johtoon. Tämä asetelma säilyi taukoon asti.

Tamu sai momentuminsa toisen jakson alkupuolella, kun Punakoneen ajatukset tuntuivat jääneen pukukoppiin. Tasoitus syntyi 57. minuutilla Matias Starkin komeasta kulmapotkuvedosta. Tamulle jäi hieman juhlatunnelma päälle, ja isännät eivät selkeästi olleet valmiita TPV:n seuraavaan hyökkäykseen. Upea kuvio päättyi Tino Keväänrannan laukaukseen verkon perukoille.

Jobinpostia Punakone sai Jaakko Häyhän loukkaantumisesta 69. minuutilla. Häyhän tilalle tullut Sami Maja selvisi pelin loppuosasta sangen vähillä töillä – vaihtopenkillä Häyhän tilanne herätti kyllä huolestuneita ilmeitä. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Farshad Malekyarilla oli paikka ratkaista ottelu lopullisesti, mutta veto lipui hieman yli. Niinpä ottelu päättyi ansaittuun 1-2 voittoon.

Sekä Sinikaarti että Tammelan Voima kannustivat omiaan voimakkaasti vielä ottelun päätyttyä, ja ottelu herätti tunteita myös valmentaja Markus Halmeessa. – Kipinää oli sekä katsomossa että kentällä. Vastustajalla oli selkeästi näyttämisen halua derbyottelussa. Toki muistan myös omakohtaisesti, että TPV on Tampere Unitedille tärkeä derbyvastus.


Kuvat: Jyri Haapanen

- Pieni kenttä ei haitannut meitä, sillä meillä oli selkeä suunnitelma, miten ottaa se pelitavassa huomioon. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla toteutimme suunnitelmaamme hyvin. Me varauduimme Tamun riistoihin ja vastaiskuihin, ja niistä selvittiin aika vähällä. Maali oli harmittava, mutta sitä ennen Tamu sai hyvän painejakson, ja me hävittiin liikaa keskialueella palloja. Kadotettiin sen myötä hetkellisesti hyvä otteemme.

- Jaskan tilanne katsotaan alkuviikosta. Harmillinen tilanne, mutta Sami on valmis ottamaan vastuun. Aloitamme hetken huilin jälkeen valmistautumisen ensi perjantain Melody-matsiin.

Ottelun maalit:

38’ 0-1 Tuomas Lehti
57’ 1-1 Matias Stark
58’ 1-2 Tino Keväänranta

TPV:n kokoonpano:

Jaakko Häyhä > 69’ Sami Maja
Lauri Merikoski
Juho Mattila
Wipe Vänttinen
Akseli Keso
Jasi Kinnunen
Tino Keväänranta > 85’ Otto Järvinen
Emenike Mbachu
Otto Keronen > 79’ Po Law
Roope Tuomi > 69’ Farshad Malekyar
Tuomas Lehti > 79’ Nils Strömsholm

Sami Maja
Lauri Hopia
Otto Järvinen
Po Law
Farshad Malekyar
Nils Strömsholm