Tiistaina TPV pelaa näillä näkymin kauden viimeisen ottelunsa Tammelassa. Siirtyminen uudistetulle Kaupin jalkapallostadionille on jo tapahtunut, mutta tällä viikolla Kauppi on varattu pesäpalloleirille.
TPV johtaa Kakkosen lohkoaan neljän pisteen erolla ennen Ilveksen kakkosjoukkuetta. Tiistaina kylään saapuva Musan Salama on sarjataulukossa kuudennella tilalla kahdeksan pistettä TPV:tä jäljessä.
Kokoonpanot elävät edelleen. Viime ottelussa Punakone kärsi poissaoloista, mutta nyt valinnanvaraa on enemmän. Tilanne näyttää päävalmentaja Markus Halmeen mukaan muutenkin koko ajan valoisammalta.
”Meiltä vapautuu pelikielloista ja siviilikiireistä neljä pelaajaa tähän otteluun. Myös pitkäaikaisemmat loukkaantumiset alkavat helpottaa, eli jossain vaiheessa tulee sairastuvalta pelaajia takaisin”, Halme kertoo.
TPV voitti kevätkierroksella MuSan vieraissa. Helpolla voitto ei kuitenkaan irronnut, sillä MuSa on osoittautunut kauden aikana hyväksi joukkueeksi.
”MuSa ei tule tarjoamaan meille helppoa peliä. Joukkue tekee paljon töitä yhdessä joukkueena, ja pelaa hyvin yhteen. Ei MuSa varmasti suotta ole ylemmässä loppusarjapaikassa kiinni, ja se on heille varmasti iso tavoite. Heillä on vahvoja yhtäläisyyksiä meidän viime kauden suoritukseen nousijajoukkueena.”
”Toki me uskotaan ja luotetaan, että pystytään näitä matseja voittamaan. Tätä haetaan nytkin, ja halutaan pysyä kärjessä. Nyt on takana mennyt mukavasti matseja ristiin.”
Ennen tiistain ottelua (n. klo 18:40) sekä puoliajalla ravintolassa esiintyy Faarao Pirttikangas. Tervetuloa seuraamaan Punakoneen otteita Tammelaan!
TPV – MuSa ti 8.7. klo 19:00 Tammela
Ennakkoliput otteluun https://www.lippu.fi/event/tpv-miesten-kakkonen-tammelan-stadion-20358609/
Loppukauden kausarit paikan päältä 50€! Sisältää 6-9 kotimatsia.