Kiitos kaikesta, TPV:n Tuki Ry!
Julkaistu: 06.10.2022 10.35

Kiitos kaikesta, TPV:n Tuki Ry!

Yksi pitkä ja merkittävä aikakausi TPV:n toiminnassa tulee päätökseensä, kun vuosikymmeniä seuran vankkumattomana kivijalkana ollut TPV:n Tuki Ry lopettaa toimintansa. Kuljetus- ja kioskitoimintaa harjoittanut yhdistys on vuosikymmenet luottanut uutteriin, seuralle uskollisiin ihmisiin.

Tällä hetkellä on kuitenkin vääjäämätön totuus, että viimeisilläkin mohikaaneilla on palvelusvuodet täynnä. Tuloksena on uskomaton määrä seuran eteen tehtyä työtä ja seurayhteisön suunnalta suunnattoman suuri kiitollisuus.

Tuki ehti olla toiminnassa kuudella vuosikymmenellä: - Lindholmin Eero sanoi 70-luvun puolivälissä, että jos jollakulla olisi bussikortti, niin voitaisiin hankkia bussi. Ja mää hullu sanoin, että kortti löytyy, nauraa Taisto Aaltonen, Tuki ry:n väsymätön dynamo alusta loppuun asti. – Ketäs siellä nyt oli perustamisen aikoihin vetämässä toimintaa, ainakin Aron Erkki ja Takkisen Martti.

Yhdistyksen ensimmäinen bussi oli värikäs yksilö, jota kaikki kutsuivat Sirkus Sariolaksi. Alusta asti ry:n tarkoituksena oli tukea TPV:n toimintaa – olla voittoa tuottamaton yhdistys, joka pyörisi omillaan. Taisto kertoo: - Seuran eri joukkueita tuettiin, ja lisäksi otettiin tavaksi tukea lasten harrastusmahdollisuuksia myös sosiaalisin perustein. Ja pelimatkoissa tarvittaessa joustettiin kustannuksissa.

Mara Oksanen on myös ajanut seuran autoja useita vuosikymmeniä. Taisto kehuu kollegaa: - Mara on ollut todella tunnollinen ja ajanut hirmuisen määrän kilometrejä seuralle. Välillä melkein päivittäin tosi pitkää matkaa. Sitkeä sissi!

Tarinat eivät Taistolta ja Maralta lopu kesken. Miehet muistelevat mielenkiintoista hommaa vuosien varrelta: - Vuokrattiin yhdessä vaiheessa Lontoon bussi käyttöömme TPV:lle ja sponsorina toimineelle panimolle. Pitemmillä matkoilla, esimerkiksi Seinäjoen Tangomarkkinoille, Tielaitos antoi korkealle bussille sallitut ajoreitit. Kesän jälkeen kokeiltiin reittiä Pikilinnasta Hakametsän Jäähallille, ja se kokeilu oli menestys. Välillä porukkaa oli seuran bussissa niin paljon, että pyydettin TKT:ltä toinen bussi ajoon.

Reissuja on tehty ulkomaita myöten: - Saksassa käytiin Wuppertalissa toistakymmentä kertaa. Myös Norway Cupissa Oslossa vierailtiin säännöllisesti. Kerran tosin bussista hävisi Kapellskärissä paineet, ja bussi jouduttiin hinaamaan laivasta ulos, kun saatiin sen verran paineita takaisin. Oslossa paikalliset korjasivat startin, eikä maksanut mitään!

Kioskitoimintaa pisti alulle paikallisten päättäjien tuella Orvo Pantti. - Itse kioskityö sitoo todella paljon, joten oli sitten ongelmattomampaa keskittyä vuokraamaan kioskitiloja. Ei se bussihomman kaltaista bisnestä ole, mutta kyllä siitäkin tuottoa tuli.

Toiminnan päättyessä busseista luovutaan ja muuta omaisuutta järjestellään. – Vietiin Maran kanssa bussi Enonkoskelle, ja toinenkin bussi varmasti viedään sinne, kun sieltä saatiin paras tarjous. Nykyään on kuljettajista pulaa joka puolella, eikä tähänkään mistään uusia saada.


Entä tuleeko aktiiveille vapaa-ajan ongelmia? – Vaimo on sanonut, että kotona riittää kyllä töitä, Taisto nauraa. Enkä mää pysy paikallani, touhuan kaikenlaista ja auttelen muita. – Täytyy varmaan tihentää käyntejä uimahallissa, toteaa Mara rauhallisesti.

Miehet tiivistävät menneet vuodet nasevasti: - Kyllä tämä on ollut seurassa niin hienoa toimintaa. Junioreiden kanssa on upeaa touhuta, ja lasten harrastaminen yleensäkin on hyvin tärkeää. On mahtavaa, että seura on voimissaan ja sitä kehitetään edelleen. Yhdessä tekeminen on arvokasta.

TPV haluaa kiittää syvästi TPV:n Tuki Ry:tä ja sen toiminnassa mukana olleita henkilöitä vuosikymmenien mittaamattoman arvokkaasta avusta seuralle.