
Naisten kakkonen kääntyy loppusuoralle, kun TPV:llä on jäljellä vielä kolme peliä. Loppuohjelma ei sisällä enään pitkiä reissupelejä, vaikka hankalia vastustajia kohtaammekin. Paikallispelit Ilvestä ja Nokiaa vastaan ovat tietysti hyviä kohokohtia kauteen. Kummatkin joukkueet löytyvät sarjan kärkipäästä, joten kovia pelejä pelataan kauden loppuun asti.
Sarjassa tilanne on stabiili, vaikka teoriassa joukkueella on vielä mahdollisuus pullahtaa "keltaiselle paikalle" eli lohkojen kesken tehtävään suhteellisten pisteiden vertailuun sarjapaikasta. Tämä edellyttäisi kuitenkin muiden lohkojen keltaisen paikan joukkueilta kaikkien pelien voittamista.
Päävalmentaja Mikko Lepistö toteaa, että joukkueen peli on ollut hieman kaksijakoista läpi kauden.
"Olemme pystyneet hallitsemaan lähes peliä, kuin peliä mutta emme ole pystyneet muuttamaan hallintaa maaleiksi. Toisaalta myös loppuhetkien puolustaminen on tuottanut harmaita hiuksia. Esim. sarjakärki Ilvestä vastaan karkasimme jo kolmen maalin johtoon, mutta niin vain Ilves kiri rinnalle. Edellisessä pelissä Vantaalla VJS:sää vastaan johdimme 0-2 87.minuutille asti, mutta peli päättyi lopulta 2-2."
"Paljon olemme siis jättäneet pisteitä matkalle, jotka olisi olleet otettavissa. Toisaalta pitää muistaa, että olemme sarjanousija ja siihen peilattuna joukkueen kausi on ollut iso onnistuminen. Alkukaudesta yritimme hieman modernisoida joukkueen peliä ja tuoda siihen lisää nopeutta sekä suoraviivaisuutta. Tämä kuitenkin aiheutti pelin leviämistä käsiin ja puolustaminen ei ollut yhtenäistä. Paluu oman identiteetin pariin, pelaamimen taidolla ja joukkueena on kuitenkin tehnyt meille hyvää ja tulostakin on tullut enemmän. Kärkijoukkuiden haastaminen ja jopa voittaminen tällä tavalla pelaamalla on ollut iso näyttö joukkueen iskukyvystä."
Lepistö korostaa, että joukkue haluaa nyt pelata hyvän ja kunniakkaan loppukauden, jonka jälkeen alkaa valmistautuminen historiallisen korkeaan futsal- sarjaan, naisten ykköseen.
"Futsal palvelee pelaajien kehitystä erittäin hyvin ja olen mielissäni, kun pelaajat saavat sieltä kovatasoisia pelejä vielä aikuisiällä", Lepistö korostaa.
Joukkue haluaa kiittää kaikkia katsojia, tukijoita ja lämmöllä joukkuetta ajatelleita kaudesta 2026. Olemme halunneet viihdyttää ja tuoda riemua kaikille katsojille, jalkapallo on peleissämme voinut hyvin ja siitä kiitos kuuluu kaikille paikallaolleille. Nähdään loppukauden otteluissa, futsalpeleissä sekä jalkapallon ympärillä taas kaudella 2027.
TPV:n naisten edustusjoukkueen kakkosen pelit loppukaudella 2026:
La 12.9. 12:00 TPV - Ilves/2 Kauppi
Su 20.9 14:00 TPV - FC Hertta Kauppi
La 26.9 15:00 FC Nokia - TPV Menkala
| 04.09.2026 11.00 | Naisten edustuksella kolme ottelua jäljellä - tilanne stabiili |
| 16.06.2026 10.06 | Kohti juhannusta naisten Suomen Cupin merkeissä |
| 23.04.2026 12.55 | Naisten edustusjoukkue aloittaa Kakkosen kotiottelulla |
| 16.03.2026 15.31 | Naisten edustusjoukkue uuteen kauteen muuttuneena – mutta valmiina! |
| 14.09.2025 16.40 | Naiset varmistivat sarjanousun! |