Päivitetty 07.08.2024
Tampereen Pallo-Veikot perustaa uudet ikäluokat ikäkausipuolelle vuosittain noin 7-8 vuotiaille. Kaudelle 2025 perustetaan uudet ikäluokat 2017-2018 syntyneille pojille ja 2016-2018 syntyneille tytöille ja uusi kausi alkaa virallisesti syys-lokakuun 2024 vaihteessa.
Aloittavan ikäluokan toiminnan tavoitteena on saada lapset, mutta myös muu perhe, innostumaan jalkapallosta, sen harjoittelusta ja pelaamisesta sekä liikunnasta. TPV:ssä lapsi on keskiössä ja hänen kehittymisen jalkapallossa lisäksi, kasvatuksella ja kehittymisellä ihmisenä on tärkeä ja merkittävä rooli. Jalkapallossa lapsi oppii tärkeitä sosiaalisia-, vuorovaikutus- sekä ryhmässä toimimisen taitoja.
Aloittavat ikäluokat harjoittelevat 2 kertaa viikossa laadukkaissa olosuhteissa. Harjoitusrytmi talven ja kevään on tiistai ja torstai tai tiistai ja perjantai. Kesäkaudella treeniajat saattavat muuttua Palloliiton sarjojen eri pelipäivien vuoksi. Kuitenkin aloittavissa ikäluokissa pyritään pitämään harjoitusajat ja paikat suhteellisen vakioina. Toinen treeni on jalkapallotreeni ja toinen futsaltreeni. Talven pelataan Palloliiton Futsal sarjoja sekä jalkapalloa erilaisissa turnauksissa ja harjoituspeleissä. Kesäkaudella taas pelataan Palloliiton jalkapallosarjoja ja osallistutaan erilaisiin turnauksiin sekä pelataan myös harjoituspelejä.
TPV tarjoaa laadukasta jalkapallotoimintaa eri ikäisille ja erilaisille pelaajille. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni voisi pelata jalkapalloa mahdollisimman pitkään kunnianhimon tasosta riippumatta. TPV on jalkapallon erikoisseura, joka saa tamperelaiset tekemään yhdessä enemmän. Jalkapallo on enemmän kuin urheilua. Se kasvattaa ihmisiä, jotka haluavat onnistua yhdessä – jalkapallossa ja elämässä. TPV tarjoaa pelaajapolun aina edustusjoukkueeseen asti.
Alle 12 vuotiaiden poikien ja tyttöjen toimintaa johtaa seuran palkkaama junioripäällikkö yhdessä juniorikordinaattorin kanssa, joka koordinoi tyttöjoukkueiden toimintaa. Ikäluokkien vastuuvalmentajat ovat OTO-valmentajia tai seuran palkkaamia osa-aikaisia seuravalmentajia. Muu valmennustiimi ja taustaryhmä rakennetaan pääosin vapaaehtoisista (vanhemmista) valmentajista ja -toimihenkilöistä.
Joukkueeseen ilmoittautuminen on nyt auki. Pelaajat jatkavat normaalisti omassa Futisklubin/muun seuran joukkuetoiminnassa elo-syyskuun ajan. Kuitenkin ennen joukkueen virallista toiminnan aloitusta lapsilla on mahdollisuus päästä ilmaiseksi tutustumaan kauden 2024 aloittaneiden ikäluokkien (P8 2016-2017 ja T9 2015-2017) harjoituksiin kerta viikossa veloituksetta. Näiden lisäksi ennen kauden aloitusta järjestetään kahden viikon tutustumisjakso johon voi osallistua veloituksetta.
Ilmoittaudu toimintaan mukaan TÄSTÄ. (tutustumisharjoituksiin tai -jaksolle osallistuminen ei sitouta toimintaan liittymiselle)
Tutustumisharjoitukset, poikien joukkue
To 15.8. klo 17.30-18.45 Kaukajärven tekonurmikenttä
Ti 20.8. klo 18.15-19.30 Vehmaisten tekonurmikenttä
Ti 27.8. klo 18.15-19.30 Vehmaisten tekonurmikenttä
Ti 3.9. klo 18.15-19.30 Vehmaisten tekonurmikenttä
To 12.9. klo 17.30-18.45 Kaukajärven tekonurmikenttä
Ti 17.9. klo 18.15-19.30 Vehmaisten tekonurmikenttä
To 26.9 klo 17.30-18.45 Kaukajärven tekonurmikenttä
Tutustumisharjoitukset, tyttöjen joukkue
Ke 14.8. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 3)
Ma 19.8. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 26.8. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 2.9. klo 17.30 - 18.45 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 9.9. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 16.9. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 23.9. klo 18.00 - 19.15 (Pirkkahalli nurmi 4)
Ma 30.9. klo 17.30 - 18.45 (Ahvenisjärvi 1 tn)
Ma 7.10. klo 18.30 - 19.45 (Rantaperkiö tn)
Lisätiedot ja kysymykset
Karim Benlamine
Junioripäällikkö
karim.benlamine@tpv.fi
0458755886
Jukka Erämö
Juniorikordinaattori (tytöt)
jukka.eramo@tpv.fi
0407489869
30.11.2024 18.17 | Lämpöpumput liikkeelle! |
23.10.2024 13.03 | Ilmoittaudu pelinohjaajaksi/tuomariksi Välipäiväturnaukseen! |
12.10.2024 00.00 | Tampereen Pallo-Veikot ry kauden päättäjäiset 26.10.2024 |
11.10.2024 13.15 | TPV:n avoimet harjoitukset |
10.10.2024 19.00 | TPV:n Talvitoiminta 2012 - 2018 syntyneille |
10.10.2024 18.45 | TPV:n Talvitoiminta 2019 - 2021 syntyneille (Pallokerho) |