TPV:n ja Mika Hilanderin maalivahtileiri järjestetään 15.kesäkuuta Kaupin
urheilupuistossa. (Kauppi 1).
TPV:n edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan opit ovat tarjolla kaikkien seurojen
innokkaille juniorimaalivahdeille. Maalivahtilegenda Mika Hilanderin ura Veikkausliigassa
on todella hieno: mies pelasi yhteensä 272 veikkausliigaottelua Tampere Unitedin,
KuPSin, Ilveksen ja viimeisenä Hakan paidassa. Hila oli mukana Tampere Unitedin
mestaruusjoukkueen riveissä vuonna 2007, ja lisäksi vyöllä on kaksi Suomen Cupin
voittoa. Hilanderin ensiesiintyminen Suomen A-maajoukkueessa oli 10. tammikuuta 2016
Ruotsia vastaan. Hila liittyi TPV:n vahvuuteen kaudeksi 2009, mutta pelit jäivät
Ykkösessä pelaamatta valitettavan loukkaantumisen vuoksi.
Maalivahtileirillä ovat mukana myös edustusjoukkueen maalivahdit. Leiri on yhden
päivän mittainen ja sisältää kaksi treeniä, lounaan ja Trampoliinipuiston käytön.
Mukaan saat paljon vinkkejä matoimiseen harjoitteluun sekä huippuvalmennuksen.
Leirillä tarjoillaan maukas lounas sekä pidetään myös hauskaa Trampoliinipuistossa.
Leirin hinta 89,00 €.
Ikäsuositus leirille on noin 10 v - 14v.
Mukaan oma pallo, pelivarusteet, vaihtovaatteet, pyyhe ja juomapullo.
Päivän ohjelma
08:00 - 09:00 Kokoontuminen Kauppiin, TPV:n leiriohjaaja paikalla
09:30 Leirin ohjelman läpikäynti (Kenttä 1)
09:45 Treeni
11:15 Treeni ohi
11:30 Lounas
12:30 Teoria ja vinkit (Luentosali, Kabinetti)
13:15 Trampoliinipuisto! Pomppimaan!
14:45 II Treeni
16:00 Leirin yhteenveto ja lopetus
25.09.2023 14.22 | Liikkujan polvivammat - Terveystalon webinaari 5.10. |
20.09.2023 15.57 | Välipäiväturnaus tuo valoa pimeyteen - ilmoittautuminen auki! |
19.09.2023 19.43 | Tervetuloa Akateemisen Kirjakaupan ja TPV:n kumppanitapahtumaan! |
18.09.2023 17.01 | Plussa-sponsorointi - helppo tapa tukea TPV:tä! |
15.09.2023 14.16 | Tyttöfutiksen seurapäivä la 23.9. - kaikki mukaan avoimiin treeneihin! |
12.09.2023 16.53 | TPV kehittää tyttöfutistoimintaa |