Kolme jatkosopimusta Punakoneelle!
Julkaistu: 17.03.2023 10.41

Kolme jatkosopimusta Punakoneelle!

TPV on solminut kauden 2023 kattavat jatkosopimukset kolmen pelaajan kanssa: TPV-paidan pukevat päälle myös ensi kaudella Miska Huttunen, Akseli Keso sekä Roope Tuomi.

Lähtökohtaisesti laitapuolustajana viihtynyt, mutta hyvin monikäyttöinen Miska Huttunen on tuttu edustusjoukkueen riveistä jo useammalta kaudelta. Nuoresta iästään huolimatta Huttunen on jo kokenut kettu näissä ympyröissä. - Hienot fiilikset, kun sopimus on viimein allekirjoitettu. Joukkue menee hyvällä sykkeellä kautta ja kesää kohti, ja tällä kaudella jatketaan sen tavoittelua, mikä viimeksi jäi saavuttamatta. Kauden aluskuukaudet ovat menneet odotusten mukaan, mutta pelillisesti meillä on vielä paljon töitä tehtävänä, Huttunen taustoittaa.


Keskikentällä operoiva Akseli Keso siirtyi Punakoneeseen viime kaudeksi Ilveksen kakkosjoukkueesta. Nuorukainen suorittaa tällä hetkellä asepalvelustaan: - Intti on kieltämättä hieman häirinnyt omaa tekemistäni ja pelaamista. Kotiudun kesäkuussa, joten ei sitä enää kauaa ole jäljellä. Meillä on täksi kaudeksi hyvä porukka kasassa, ja suhtaudun menestysmahdollisuuksiin hyvin positiivisesti.


Viime vuonna ahkerasti maaliverkkoja pöllyttänyt hyökkääjä Roope Tuomi on tyytyväinen joukkueen nykytilaan: - Joukkue näyttää hyvältä, kun ollaan saatu riveihin lisää kokemusta. Itselläni tämä aika on asepalveluksen vuoksi hieman rikkonaisempaa, mutta menen ilon kautta eteenpäin, ja joukkue jatkaa nousun tavoittelua. Oma pelituntuma paranee koko ajan, kun olen päässyt treenaamaan muutaman viikon täysipainoisesti.

TPV on tositoimissa seuraavan kerran lauantaina Suomen Cupin 1. kierroksen ottelussa FC Kangasalaa vastaan. Ottelu alkaa Kaupissa klo 18:30.