TPV tauolle komealla voitolla
Julkaistu: 05.07.2022 18.12

TPV tauolle komealla voitolla

TPV hoiti viimeisen ottelunsa ennen kesätaukoa kunnialla, ja voitti Hakkarin kentällä Sääksjärven Loiskeen selkein numeroin 1-5 (0-3). Paltsarit käyttivät paikkansa hyväksi tehokkaasti, ja menivät menojaan jo hyvissä ajoin ensimmäisellä puoliajalla.

TPV:n ensimmäiset kolme maalia syntyivät oikeastaan kolmesta ensimmäisestä kunnollisesta maalipaikasta. Kuudennella minuutilla Emenike avasi maalitehtailun terävällä laukauksella paluupallosta. Toinen maali 10. minuutilla oli Emeniken takuupohjustus, ja Roope Tuomi pääsi tekopaikkaan – ensimmäinen laukaus osui tolppaan, mutta toisen mahdollisuuden saatuaan Tuomi veti pelivälineen voimalla verkon perukoille. Tuomen toinen osuma syntyi puolen tunnin kohdalla, ja siinä myötävaikuttavana tekijänä oli puolustajan jalasta tullut kimmoke.


TPV aloitti toisenkin jakson terävästi, mutta reilun kymmenen minuutin jälkeen Loiske pääsi kaventamaan – tiukan taistelupallon onnistui tuikkaamaan Sami Majan ohitse isäntien Tomi Lahtinen. Loiske ei kuitenkaan päässyt sen lähemmäksi, ja ottelun ratkaisi Emenike 79. minuutin upealla vaparillaan.

Juuri ennen täyttä aikaa Loiske unohti puolustamisen kokonaan, ja Nils Strömsholm viimeisteli loppulukemiksi 1-5. Punakoneella oli paljon onnistumisia, ja erikseen on mainittava Po Law, jolla oli Lempäälässä ilmatilan herruus: mies voitti pääpallokamppailut kerta toisensa jälkeen.

Ash Civil vaikutti tyytyväiseltä ja jopa helpottuneelta kauden ensimmäisen puoliskon päätöshetkellä: - Kehnokuntoinen nurmialusta ei onneksi haitannut meitä juurikaan, emmekä ole hetkeen saaneet tällä laukaisumäärällä näin paljon maaleja aikaiseksi. Olemme onnistuneet luomaan paikkoja läpi kauden, mutta viimeistely ei ole aina sujunut näin hyvin.

- Nyt pelaajilla on edessä ansaittu parin viikon treenitauko, jonka aikana toivottavasti saadaan akkuja ladattua. Lepo on tärkeää myös henkisen puolen kannalta. Sen jälkeen alamme rakentamaan kauden jälkimmäistä puoliskoa: meillä on vielä paljon asioita, joita voimme tehdä paremmin.

TPV palaa tositoimiin kuun lopussa: perjantaina 29.7. klo 20:00 Kaupissa on vastassa jälleen Loiske.

Ottelun maalit:

6' 0-1 Mbachu
10' 0-2 Tuomi
31' 0-3 Tuomi
57' 1-3 Lahtinen
79' 1-4 Mbachu
90' 1-5 Strömsholm

TPV:n kokoonpano:

Sami Maja
Juho Mattila (C)
Po Law
Aleksi Rantanen
Akseli Paavola > 58' Tommi Smeets
Wipe Vänttinen
Jasi Kinnunen
Emenike Mbachu > 88' Nils Strömsholm
Tino Keväänranta > 75' Miska Huttunen
Tuomas Lehti > 88' Otto Järvinen
Roope Tuomi > 58' Mohamed Koroma

Antti Paasi
Miska Huttunen
Mohamed Koroma
Kudzi Kauhanen
Otto Järvinen
Tommi Smeets
Nils Strömsholm