ACE piti TPV:n kanssa pelin tiukkana reilun jakson ajan, mutta toisella puoliajalla Punakone pisti pystyyn sellaisen näytöksen, että Kauppiin kokoontunut yleisö saattoi vain haukkoa henkeään. Lopulta numerot kirjattiin TPV:n eduksi 7-0 (1-0) ja Punakone otti näin seitsemännen peräkkäisen voiton.
Ensimmäinen puoliaika lähti Punakoneen hallinnalla liikkeelle, ja ACE oli pakotettu vartin kohdalla rikkomaan boksissa. Pallon asetti pilkulle Tuomas Lehti, ja tehohyökkääjä tempaisi Punakoneelle jo 50. maalinsa. Tämän jälkeen TPV:n tekeminen ei ollut niin mallikasta – ottelussa edettiin tasaisemmissa merkeissä, vaikka olisi Punakone voinut paikoistaan toisenkin maalin tehdä.
Toinen jakso tarjosikin sitten varsinaisen ilotulituksen, ja yleisö palkitsi näkemänsä hienolla kannustuksella. Rudi Dieter osoitti huikeaa pallotaituruutta 2-0 maalissa reilun viiden kympin kohdalla. Seuraavaa maalia piti odottaa vartti: Po Law jätettiin kulmapotkussa täysin yksin, ja ottelussa alkoi olla ratkaisun makua. Lehti tekaisi hienon yksilösuorituksen jälkeen vielä numeroiksi 4-0 ennen poistumistaan vaihtoon.
Lehden tilalle tullut Joonas Koivisto ei ehtinyt kauaa olla kentällä, kun taas helisi. Toisen puoliajan täydellisen dominanssin täydensivät lisäajalla vielä Emenike sekä Koivisto illan toisella osumallaan. ACE joutui poistumaan kentällä pahanpäiväisen selkäsaunan saaneena, vaikka reilun puoliajan verran joukkue pelasi todella mallikkaasti. Tämän vahvistaa myös päävalmentaja Ash Civil:
”ACE oli todella kova ensimmäisellä jaksolla, ja paikoitellen he saivat meidät tanssimaan pillinsä mukaan. Tauolla tekemämme muutokset osoittautuivat kuitenkin oikeiksi. Joukkue teki töitä hartiavoimin loppuun asti, ja saimme vielä vaihdoista lisäpontta peliimme. Upea suoritus koko joukkueelta jälleen kerran.”
Punakoneella on vielä kaksi ottelua kautta jäljellä. Ensi lauantaina 30.9. pelataan vierasottelu Pyynikillä Tampere Unitedin kakkosjoukkuetta vastaan. Ottelu alkaa klo 16:00. Päivään mahtuu paljon TPV-henkistä ohjelmaa, sillä päivällä 11:30 Akateemisessa järjestetään TPV:n ja Akateemisen Kirjakaupan kumppanitapahtuma, ja illalla kannattajayhdistys Tammelan Voima juhlii kymmenvuotista taivaltaan Maanalaisessa.
TPV - ACE 7-0 (1-0)
16' 1-0 Lehti
51' 2-0 Dieter
66' 3-0 Law
76' 4-0 Lehti
81' 5-0 Koivisto
90'+2 6-0 Emenike
90'+4 7-0 Koivisto
TPV:n kokoonpano:
Sami Maja
Po Law > 70’ Aleksi Rantanen
Lauri Merikoski
Juho Mattila
Jasi Kinnunen
Elmeri Riikonen
Akseli Paavola > 70’ Mohamed Koroma
Otto Keronen > 84’ Wihtori Vänttinen
Emenike
Rudi Dieter > 79’ Nils Strömsholm
Tuomas Lehti > 79’ Joonas Koivisto
Riku Kallio
Miika Ekmark
16' | Maali | Lehti Tuomas |
51' | Maali | Dieter Rudi |
66' | Maali | Law Po |
76' | Maali | Lehti Tuomas |
81' | Maali | Koivisto Joonas |
92' | Maali | Mbachu Emenike |
94' | Maali | Koivisto Joonas |