26
ELO
20.00
Edustus Miehet, Miesten Kolmonen

TPV - TKT  4 - 0

Kauppi 3 TN

Punakone kasasi rivinsä ja lipui voittoon

TPV ei päässyt Tampereen Kisatovereita vastaan helpolla perjantai-iltana, vaan joutui tekemään täyden iltapuhteen, jotta kolme sarjapistettä varmistettiin. Puoliajalla vielä tasoissa ollut ottelu päättyikin lopulta TPV:n selkeään 4-0 voittoon. Katsojia perjantai-illan ottelu veti 147.

Ottelun alussa Punakone otti matsin heti komentoonsa, ja ensimmäisen vartin aikana TPV loi kolme hyvää maalipaikkaa, joista hieman paremmalla onnella olisi saatu jo kuparinen rikki. Jakson edetessä tuli pitempi suvantovaihe, jossa ei tapahtunut mitään mainittavaa. TPV ei saanut hyökkäyksillään tiloja aikaiseksi TKT:n alakertaan, ja hyökkäykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen. Juho Mattila totesi pelin jälkeen: - Ensimmäinen jakso oli meiltä nihkeä. Ei päästy rytmiin ja syötöt karkailivat.

Valmennukselta saadun tiukan puoliaikapalautteen jälkeen kentälle tuli tormistunut Punakone. Vielä 48. minuutilla vieraiden puolustus sai pelastettua pallon maaliviivalta, mutta tästä seuranneesta kulmapotkusta Mattila sai pallon laukaisusektorille, ja huudatti Kaupin yleisöä avausosumallaan. Muutaman minuutin päästä Kudzi Kauhasella oli huikea avopaikka, mutta pallo lipui äärimmäisen niukasti maalin ohi.

Heti tämän jälkeen toinen toppari Po Law pisti lukemiksi 2-0, ja tämäkin maali tuli kulmapotkusta. TPV:llä oli lukuisia maalipaikkoja jakson kuluessa, eikä prässiään nostanut TKT päässyt missään vaiheessa pelin päälle kunnolla. Jakson lopussa Tino Keväänranta maalasi Miska Huttusen esityöstä, ja ysikympin täytyttyä Aleksi Rantanen nosti maalivahdin torjunnasta pallon maalin kattoon.

Ash Civil ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen puoliaikaan, ja oli hieman huolissaan joukkueen turhautumisesta: - TKT blokkasi hyökkäyksemme ensimmäisellä jaksolla hyvin, ja pojat turhautuivat. Haastoimme tauolla joukkuetta kaivamaan rohkeutta esiin. Toisen jakson alussa saadut maalit kulmapotkuista auttoivat meitä paljon.

- Tulos oli loppujen lopuksi hyvä, mutta kokeneella miehistöllä pelannut vastustaja oli hyvin kurinalainen. Meidän pitää jatkossa keskittyä pysymään paineen alla rauhallisina. Syyskuussa on isoja matseja, ja silloin näiden asioiden on oltava kunnossa. Mutta tästä on puhuttu paljon, ja olemme valmistautuneet näihin hetkiin viime marraskuusta asti.

Ottelun maalit:

49’ 1-0 Mattila
53’ 2-0 Law
88’ 3-0 Keväänranta
90+1’ 4-0 Rantanen

TPV:n kokoonpano

Sami Maja
Aleksi Rantanen
Juho Mattila
Po Law
Wipe Vänttinen
Tommi Smeets > 70’ Nils Strömsholm
Otto Järvinen > 46’ Jasi Kinnunen
Emenike Mbachu > 82’ Miska Huttunen
Tino Keväänranta
Kudzi Kauhanen > 60’ Roope Tuomi
Tuomas Lehti

Jaakko Häyhä
Miska Huttunen
Roope Tuomi
Nils Strömsholm
Jasi Kinnunen
Lauri Merikoski
Otto Keronen
Tilastot

4 - 0

TKT
(0-0)
49'MaaliMattila Juho
53'MaaliLaw Po
88'MaaliKeväänranta Tino
91'MaaliRantanen Aleksi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista