Miesten edustusjoukkue palaa Tammelaan
Edustus MiehetJulkaistu: 30.11.2023 13.52

Miesten edustusjoukkue palaa Tammelaan

TPV:n miesten edustusjoukkue on viettänyt hiljaiseloa syksyllä varmistuneen sarjanousun jälkeen. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt voimakkaasti, kertoo päävalmentaja Markus Halme.

”Fysiikkavalmentajamme Terho Heinola on luonut pojille ohjelman tositoimiin paluuta varten, ja sitä on toteutettu omatoimisesti. Ensi viikolla alkaa mielenkiintoinen vaihe, sillä aloitamme joukkueharjoitukset.”

Treenivahvuus ja sen kokoonpano tietysti kiinnostaa kaikkia, mutta aivan vielä ei ole sopimusten julkistamisen aika:

”Treenivahvuus on tällä hetkellä reilut 20 henkilöä. Jonkun verran tulee olemaan testipelaajia mukana, mutta pääasiassa ryhmä koostuu tällä hetkellä viime kauden pelaajista. Viime kauden runko on jatkamassa suhteellisen hyvin, vaikka tilanteet toki ovat osittain avoinna. Muiden joukkueiden melskeet eivät ole meillä näkyneet sen kummemmin."

Joulukuu on monessa suhteessa totuttautumista, eikä vielä olla aivan kaasu pohjassa. Joulun jälkeen tahti kuitenkin muuttuu joka rintamalla:

”Pre-season on pitkä ja nyt kasataan porukkaa sekä testaillaan. Joulukuussa pelataan ja pidetään hauskaa - ei tapeta intoa heti alkuunsa. Tammikuussa on eri meiningit – silloin mennään ja kovaa. Pelaajien suhteen katselemme toki ympärillemme, ja keskusteluja on jo käyty.”

Ensi kauden kotipelien paikasta on käyty kiivasta arvailua. Miesten edustuksen joukkueenjohtaja ja TPV:n hallituksen puheenjohtaja Jouni Kaikuranta kertoo odotetun uutisen, josta on jo hetken kuiskailtu:

”TPV pelaa kotipelinsä kaudella 2024 uudella Tammelan stadionilla. Haluamme tehdä paluun tamperelaisen jalkapallon sydämeen, ja tarjota elämyksiä katsojille laadukkaassa ympäristössä. Luvassa on myös mielenkiintoisia paikallispelejä.”

Kauden 2024 kausikorteista ja TPV:n tulevista ottelutapahtumista tullaan kertomaan lisää joulukuun aikana.