Punakone murskasi vajaamiehisen IkU:n
Julkaistu: 07.08.2022 18.44

Punakone murskasi vajaamiehisen IkU:n

Harvemmin Kolmosen tasolla törmätään tilanteeseen, jossa joukkue ei saa täyttä mietitystä kentälle. Tämä oli kuitenkin todellisuutta Ikaalisten Urheilijoille perjantaina: IkU marssitti kentälle kahdeksan kenttäpelaajaa, ja lisäksi maalissa pelasi kenttäpelaaja. Lukumääräisesti alivoimaiset isännät olivat Pahkalanniemellä hätää kärsimässä, ja ottelua totaalisesti dominoinut TPV nakutteli vaivoitta 0-13 voiton.

Tuulisessa ja sateisessa säässä käyty epäsuhtainen ottelu ei sinällään ollut kenellekään mieluisa tapaus – peliväline kävi harvoin TPV:n kenttäpuoliskolla, ja Punakone jauhoi väsymättä omaa peliään. Matalalla puolustanut IkU ei saanut ottelussa tilanteita aikaiseksi. Punakoneen tarkoituksena oli selkeästi parantaa maalieroa edullisemmaksi siltä varalta, että kauden lopussa joudutaan maalierovertailuun.

Peräti kahdeksan TPV:n pelaajaa pääsi maalisarakkeelle. Hattutemput kirjattiin Roope Tuomelle ja Tuomas Lehdelle. Parkanossa nähtiin myös joitakin kauden avausmaaleja. Ottelun jälkeen kannattajien luona pistäytyneet pelaajat kertoivat, että kyseessä oli kummallisin ottelu, jossa ovat pelanneet: sen verran erikoinen oli kattaus lauantaina. Vastustaja kyllä taisteli esimerkillisesti koko ottelun ajan, vaikka lähtökohdat joukkueella olivat todella surkeat.

Päävalmentaja Ash Civil kommentoi erikoista ottelua seuraavasti: - Ei ole mitenkään mukavaa pelata vajaata joukkuetta vastaan, mutta meidän on säilytettävä oma asenteemme. Vastustajalle on annettava tunnustusta, että eivät antaneet missään vaiheessa periksi. Harjoituksissa jatkamme tällä viikolla samalla tavalla kuin tähän asti. Pyrimme parantamaan edelleen pallollista peliämme.

Punakoneen kausi jatkuu perjantaina Kaupissa, jossa vastaan tulee PJK. Ottelu alkaa totuttuun tapaan klo 20:00.

Ottelun maalit:

0-1 3’ Vänttinen
0-2 8’ Keväänranta
0-3 22’ Tuomi
0-4 32’ Tuomi
0-5 41’ Strömsholm
0-6 45’ Tuomi
0-7 50’ Smeets
0-8 58’ Lehti
0-9 61’ Lehti
0-10 66’ Law
0-11 71’ Vänttinen
0-12 76’ Kauhanen
0-13 86’ Lehti

TPV:n kokoonpano:

Sami Maja
Juho Mattila
Po Law
Aleksi Rantanen > Kudzi Kauhanen 55’
Wipe Vänttinen > Casper Stenroos 76’
Tommi Smeets
Jasi Kinnunen > Akseli Paavola 66’
Nils Strömsholm
Tino Keväänranta > Mohamed Koroma 66’
Roope Tuomi > 55’ Miska Huttunen
Tuomas Lehti

Jaakko Häyhä
Miska Huttunen
Akseli Paavola
Mohamed Koroma
Casper Stenroos
Kudzi Kauhanen