7
ELO
14.00
Edustus Naiset, Naisten Kakkonen

TPV - ÅIFK  6 - 1

Lamminpää UK

Seitsemän maalin seitsemäs!

TPV Naiset ja ÅIFK mittelivät voimiaan Lamminpäässä lauantaina 7.8. Naisten kakkosen A-lohkon sarjataulukon eri päihin sijoittuvat joukkueet pelasivat tällä kertaa odotusten mukaisesti. Hyvää kautta pelaava TPV oli vahvempi selvin lukemin 6-1 (4-1)

Ottelu alkoi kuitenkin tasaisissa merkeissä, kun myös ÅIFK halusi pallonhallinnan itselleen. Alusta asti oli kuitenkin selvää, kumpi joukkueista oli vaarallisempi. 10 minuutin pelaamisen jälkeen kotijoukkueen hyökkäyksiin alkoi löytyä vaarallisuutta ja parin harjoituksen jälkeen TPV maalasi 18.minuutilla Esra Erdenin toimesta. Erdenin ja kaikkialla hääränneen Erika Winterin yhteistyö johti näyttävään maaliin lähietäisyydeltä. Sävelten jatkuessa samanlaisina kävi paine nopeasti liian kovaksi IFK:lle. Sini Lauermaan hankkima vapaapotku päätyi maalin perukoille Lauermaan toimesta Essi Vilosen osallistuttua peliin ovelasti.

Seuraavan kerran verkkoa venytti tutkapari Erden&Vilonen. Tällä kaudella useasti toistunut kuvio toisti itseään, kun Erdenin tarkka keskitys löysi Vilosen takatolpalta ja Essi siivosi pallon maaliin toisella kosketuksellaan

Peli jatkui kotijoukkueen kontrollissa aina 35 minuutille asti, kunnes alakerran pienen virheen seurauksena vierailija pääsi kaventamaan pelin lukemiin 3-1. Maalin lähes tyhjään verkkoon sijoitti Ella Ikonen. Kotijoukkue ei tästä suinkaan masentunut vaan rakensi seuraavan maalinsa vielä samalle minuutille. Erden haastoi keskialueella vastustajan puolustuksen ja juoksi maalipaikkaan. Millimetrin tarkka, kova laukaus painui alakulmaan ja tuuletus kertoi onnistumisesta.

Tauolle siirryttiin TPV:n johdossa 4-1 pelin ollessa hyvin vahvasti kotijoukkueen hallussa.

Tänään TPV:llä oli käytössään laaja materiaali ja se näkyi toisella jaksolla. Muutama ottelussa paljon töitä tehnyt pelaaja sai huilia, kun TPV käytti neljä vaihtoa ajoissa. Kentältä pois Lauermaa, Laakkonen, Erden ja Erika Winter. Sisään asteli Salla Kurki, Joana Saarinen, Suvi Taivassalo ja Jenni Kantanen.

Aikaiset vaihdot toivat virtaa prässipeliin ja näin toinen jakso pysyi täysin TPV:n hallinnassa. Vahvaa pallokontrollia esittänyt joukkue liikutti ja liikkui. Maaleja nähtiin vielä kaksi kappaletta. Ensimmäinen syntyi 69.minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Ensin tilastoihin ilmestyi kauden ensimmäisen kerran kapteeni Anniina Pohjoismäen nimi, mutta taisi ”Apan" maalille laittama pallo sen verran suuntaa muuttaa, että tuomarin ottelun jälkeinen tulkinta omasta maalista lienee oikea. Jälkimmäisestä maalista vastasi hienoon vireeseen yltynyt Riikka Winter 78.minuutilla. Pystyyn liikkuneelle keskikentälle upean syötön tarjoili Salla Kurki. Varmaankin varmempi viimeistely siirsi TPV:n loppulukemiksi jääneeseen 6-1 johtoon.

Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin kaksi tyylikästä viimeistellyt Esra Erden ja vierasjoukkueen palkinto ojennettiin Milja Väätäjälle.

Jälleen yksi hyvä esitys punaisilta riitti lohkon muiden pelien sopivien tuloksien ansiosta varmistamaan TPV:n yläloppusarjapaikan ja kauden jatkumisen kaksi kierrosta ennen alkusarjan päätöstä. Vähintään siis kolme kertaa nähdään vielä syksyllä tätä upeaa jalkapalloa pelaavaa joukkuetta.

Tulospalvelu / Naisten Kakkonen: TPV - ÅIFK

TPV:n kokoonpano:

Ilmivalta Pinja | MV
Huotari Niina
Pohjoismäki Anniina | C
Vilonen Essi
Lauermaa Sini ->Kantanen Jenni 56'
Ruponen Sini
Winter Erika ->Taivassalo Suvi 56'
Turja Elina
Winter Riikka
Laakkonen Iida -> Kurki Salla 61'
Erden Esra 61' -> Saarinen Joana 61'

Seuraavan kerran joukkue kohtaa taas IFK:n. Tällä kertaa Lamminpäässä vastaan asettuu Vaasan IFK/2. Ottelu pelataan lauantaina 14.8. klo.14.

Tilastot

6 - 1

ÅIFK
(4-1)
17'MaalisyöttöWinter Erika
18'MaaliErden Esra
24'MaaliLauermaa Sini
32'MaalisyöttöErden Esra
33'MaaliVilonen Essi
34'MaalisyöttöWinter Erika
34'2. maalisyöttöHuotari Niina
35'MaaliErden Esra
35'MaaliIkonen Ella
77'MaalisyöttöKurki Salla
78'MaaliWinter Riikka

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista