TPV:n miesten edustusjoukkue otti jo viidennen perättäisen voiton Kolmosessa ja jatkaa sarjan kärjessä. Ensimmäisellä puoliajalla tuhlaillut Punakone meni toisella jaksolla menojaan, ja illan sankari oli hattutempun taituroinut Elmeri Riikonen. TPV voitti Haka-j:n selkeästi, ja numerot kirjattiin illan päätteeksi 5-1 (1-0).
Avauspuolikkaalla TPV oli vahvempi joukkue, ja loi paikkoja mukavasti. Haka tuli otteluun yllättävän passiivisella taktiikalla, ja aloite oli voimakkaasti kotijoukkueella. Paikkoja luotiin mukavasti, mutta viimeinen kosketus jäi usein puolivillaiseksi. Vieraat saivat koko jaksolla yhden vaarallisen paikan juuri ennen 20 minuutin rajapyykkiä.
Kauppiin kerääntynyt kansa pääsi pahimmasta tuskasta 37. minuutilla, kun Rudi Dieter vei TPV:n johtoon todella upealla eurogoalilla. Enempiä osumia ei avausjaksolla nähty, vaikka parin minuutin päästä johtomaalista Punakoneen hyökkäyksen päätteeksi kolisi ylärima. Hallinta oli joka tapauksessa vakuuttavaa, ja Haka-j:llä oli tekemistä omassa pelinteossaan Punakoneen vahvan prässin edessä.
Toisella jaksolla Haka-j nosti selkeästi ryhmitystä, ja sai pelistä jonkinlaista otetta. Tästä seurasi se, että TPV sai käytettyä paremmin Hakan alakertaan syntyneitä tiloja. Hieman ennen 70. minuuttia Riikonen sai pitkän pallon, ja laittoi alakerran nippuun. Riikonen näytti taitojaan vielä kahdesti viimeisen vartin aikana, ja Tuomas Lehti viimeisteli loppulukemat kauden 19. maalillaan.
Kuvat: Jyri Haapanen
Koska Riikonen on viimeksi tehtaillut knallin edestä maaleja?
”En muista, mutta ainakaan miehissä ei ole tullut ikinä tehtyä hattutemppua. Toisella jaksolla oma ja koko joukkueen peli kulki paljon paremmin. Kaveri alkoi väsymään, ja maaleja alkoi tulla, kuten usein tällä kaudella toisella jaksolla. Kautta on vielä jäljellä, ja meidän täytyy pysyä terävänä – joka matsiin on tultava samalla sykkeellä.”
Päävalmentaja Ash Civil loisti tyytyväisyyttään kilpaa Kaupin valonheittimien kanssa:
”Olen luonnollisesti tulokseen ja esitykseen erittäin tyytyväinen. Ainoa pieni harmituksen aihe oli, ettemme tällä kertaa pitäneet nollaa. Täydet pisteet olivat joka tapauksessa tärkein anti tästäkin pelistä. Olemme keskustelleet siitä, että teemme tulosta otteluiden loppuun asti, ja tälläkin kertaa olimme päätösvihellykseen asti tehokkaita.”
TPV:n seuraava ottelu on vieraissa TP-T:tä vastaan. Ottelu pelataan Lamminpään urheilukentällä lauantaina 16.9. klo 16:00.
TPV – Haka 5-1 (1-0)
37' 1-0 Dieter
69' 2-0 Riikonen
76' 3-0 Riikonen
82' 3-1 Karvinen
89' 4-1 Riikonen
90'+3 5-1 Lehti
TPV:n kokoonpano:
Sami Maja
Aleksi Rantanen > 73’ Po Law
Lauri Merikoski
Juho Mattila
Miika Ekmark
Jasi Kinnunen > 46’ Akseli Paavola
Juuso Yli-Rajala
Elmeri Riikonen
Rudi Dieter > 78’ Miska Huttunen
Emenike > 86’ Joonas Koivisto
Tuomas Lehti
Riku Kallio
Farouq Sebti
Wihtori Vänttinen
37' | Maali | Dieter Rudi |
69' | Maali | Riikonen Elmeri |
76' | Maali | Riikonen Elmeri |
82' | Maali | Karvinen Kaapo |
89' | Maali | Riikonen Elmeri |
93' | Maali | Lehti Tuomas |