Voittoputki jatkui – maanantaina viimeinen matsi ennen kesätaukoa
Julkaistu: 02.07.2022 19.13

Voittoputki jatkui – maanantaina viimeinen matsi ennen kesätaukoa

TPV sai ACE:lta kovan haasteen torstaina, mutta selvisi ottelusta voittajana ja jatkaa lohkon kärkipaikalla. Ottelu päättyi lukemiin 0-1 – Punakoneen voitto-osuman viimeisteli Tuomas Lehti tunnin kohdalla.

TPV prässäsi alussa korkealta, ja otti ottelun hallinnan itselleen. Pian myös ACE sai peliään kasaan, ja peli soljui melko tasaisissa merkeissä. Ottelun edetessä sen intensiteetti laski. Kuumassa säässä peli meni ajoittain pallon siirtelyksi, eikä tempo ollut kovinkaan ihmeellistä. Myös huippupaikat olivat avausjaksolla vähissä.

Toisella jaksolla tempo jatkui myös hitaahkona. Tunnin kohdalla Punakone sai aikaiseksi napakan ja suoraviivaisen hyökkäyksen, jonka Lehti päätti eleettömästi maaliin. Valmennus suoritti useita vaihtoja, ja ottelun lopussa ACE sai vielä jonkun verran otetta. TPV piti kuitenkin varmasti voittoon, ja säilytti hyvät asemansa lohkossa.

Päävalmentaja Ash Civil antoi ottelun jälkeen tunnustusta vastustajalle: - ACE antoi meille todella kovan vastuksen, ja he ovat yksi parhaiten organisoiduista joukkueista koko lohkossa. Ihmettelen, jos ACE ei nouse lohkossa ylemmäksi sarjan toisella puoliskolla. He painoivat todella hyvin päälle, ja aiheuttivat meille ongelmia.

- Hukkasimme muutamia maalipaikkoja, enkä voi olla täysin tyytyväinen viimeiseen kymppiin, jonka aikana meidän olisi pitänyt olla rohkeampia. Mutta nollan pitämisestä ja kolmesta pisteestä pitää olla aina iloinen. Maanantaina me haluamme tulla tuoreena kentälle. Armeijahommat syövät tällä hetkellä meidän kokoonpanoamme, mutta sille me emme voi mitään. Kentälle tulee kuitenkin kelpo kokoonpano.

TPV pelaa maanantaina vierasottelu Loisketta vastaan. Ottelu alkaa klo 19:30 Hakkarin nurmella.

Ottelun maalit:

60' 0-1 Tuomas Lehti

TPV:n kokoonpano:

Sami Maja
Aleksi Rantanen
Lauri Merikoski > 57' Roope Tuomi
Juho Mattila
Wipe Vänttinen
Tommi Smeets
Jasi Kinnunen > 69' Akseli Paavola
Nils Strömsholm > 56' Po Law
Emenike Mbachu > 73' Otto Järvinen
Tino Keväänranta > 73' Kudzi Kauhanen
Tuomas Lehti > 69' Farshad Malekyar

Antti Paasi
Akseli Paavola
Roope Tuomi
Kudzi Kauhanen
Otto Järvinen
Po Law
Farshad Malekyar