Vaikeuksien kautta voittoon
Julkaistu: 30.04.2022 14.57

Vaikeuksien kautta voittoon

TPV:llä oli hikinen iltapuhde Pirkkalassa sitkeää PJK:ta vastaan. Peliä katsellessa tunnin verran harmitti ja kaksi tuntia paleli, mutta viimeisen puolituntisen aikana Punaiset käänsivät ottelun edukseen ja lämmittivät paikalle tullutta kannattajajoukkoa. Esitys ei ollut kaikilta osin vakuuttava, mutta se riitti kolmeen pisteeseen.

Edelleen poissaoloista kärsivä TPV joutui hankalaan tilanteeseen heti ottelun alussa, kun PJK meni jo toisella minuutilla johtoon. Paltsarit eivät puolustaneet tilannetta tarpeeksi huolellisesti, eikä hyvän ottelun pelannut Jaakko Häyhä voinut Ville Halmeen läpiajomaalille mitään. Tämä antoi TPV:lle erittäin huonot lähtökohdat otteluun.

Isännät hyödynsivät pienen kentän edut, ja matala blokki tehosi Paltsareihin, joka valtaosaltaan piti palloa, mutta pallonsiirtelyn jatkoksi pelivälinettä ei saatu maalintekosektorille. PJK sai maalinsa lisäksi aikaiseksi pari muutakin todella pahaa tilannetta pistohyökkäyksistä, jotka Häyhä onneksi kuitenkin pelasti.

TPV:n valmennus teki tunnin kohdalla triplavaihdon, ja hidastempoiseen peliin saatiin hieman eloa. Erityisesti Roope Tuomi uurasti hyökkäyspäässä väsymättä koko ottelun ajan. TPV antoi isännille painetta, ja helpottava tasoitusmaali saatiin aikaiseksi 67. minuutilla, kun Emenike Mbachun tarkka vapari upposi verkkoon ja kannattajaryhmä repesi riemuun.


Kuvat: Jyri Haapanen

Tasoitusmaali vapautti Punaisten peliä, ja paine PJK:n päädyssä kasvoi kasvamistaan. Voittomaalia saatiin odottaa vartti, kunnes Tuomi oli oikeaan aikaan paikalla, ja pisti maalivahdin torjunnasta pallon verkkoon. Loppuminuutit pelattiin hieman hermostuneesti, mutta mitään pahempaa sekasortoa PJK ei Paltsareitten maalille saanut. Esitys oli paikoitellen hieman neuvoton, mutta riittävä se täyteen pistepottiin oli.

Samaa mieltä oli myös Ash Civil: - Maali omiin oli pettymys, ja se muutti pelin luonteen täysin. Vastustajan matala blokki tuotti meille vaikeuksia. Olimme kärsivällisiä ja yritimme tehdä oikeita asioita, mutta maalipaikkojen luominen oli todella hankalaa. Vastustaja osasi pelata johtoasemassa hyvin.

Kannattajat varmaankin odottivat meiltä reilumpaa voittoa, mutta olen todella tyytyväinen, että saimme käännettyä ottelun. Maalinkin voitolla saa saman verran pisteitä, ja tästä matsista olisi voinut helposti tulla tappio tai tasapeli. Saimme vaihdoista lisää energiaa, ja Emeniken vapaapotkumaali oli meille todella tärkeä. Onneksi kärsivällisyytemme riitti tarvittaviin maaleihin.

Henkisesti tämä oli meille tärkeä kääntö ja meidän on jatkossakin oltava henkisesti vahvoja, koska tällaisia matseja tulee varmasti lisää. Toivottavasti pelaajatilanne paranee tästä pian, sillä tänäänkin meiltä oli paljon pelaajia pois.

Ottelun maalit:
2' Halme 1-0
67' Emenike 1-1
83' Tuomi 1-2

Maalikooste:



TPV:n kokoonpano:

Jaakko Häyhä
Kalle Ikuli
Lauri Merikoski
Pedro Solano > 61” Otto Keronen
Wipe Vänttinen
Otto Järvinen > 61” Akseli Keso
Jasi Kinnunen
Tino keväänranta > 61” Farshad Malekyar
Roope Tuomi
Emenike Mbachu
Tuomas Lehti

Sami Maja
Akseli Keso
Nils Strömsholm
Farshad Malekyar
Otto Keronen
Kudzi Kauhanen