Kolme jatkosopimusta edustukselle
Edustus MiehetJulkaistu: 16.11.2021 08.45

Kolme jatkosopimusta edustukselle

Valmentajasopimuksista on tuskin ehtinyt edes muste kuivua, kun TPV:n edustusjoukkue julkaisee pelaajapuolella kolme jatkosopimusta. Kauden 2022 kattavaan sopimukseen ovat raapaisseet nimensä Otto Keronen, Lauri Merikoski sekä Roope Tuomi.

Kerosen kautta haittasivat loukkaantumiset oleellisesti, ja palo takaisin treenikentille sekä otteluihin on kova: ”Kun viime kausi meni hyvin pitkälti loukkaantumisten parissa, niin ei voi kuin toivoa, että tuleva kausi menee sekä omalta että joukkueen osalta paremmin. Mieli on erittäin hyvä tällä hetkellä!”.

Merikoski pelasi päättyneellä kaudella Punaisten takalinjoilla. Mies kommentoi rauhalliseen tyyliinsä jatkoaan näin: ”Hyvillä fiiliksillä mennään! Minulle päätös TPV:ssä jatkamisesta oli helppo. Vaikka valmennus oli todella hyvällä tasolla tällä kaudella, niin uusi valmennustiimi vaikuttaa lupaavalta. Odotan innolla, miten tekemistä lähdetään viemään eteenpäin”.

Tuomi pelasi kaudella 2021 sekä edustuksessa että seuran U20-joukkueessa. Roope on positiivisella mielellä jatkosta: ”Hyvissä tunnelmissa lähdetään ensi kauteen. Tavoite on ehdottomasti nostaa joukkue takaisin Kakkoseen”.

Näillä mukavilla uutisilla kohti viikonloppua!