Jalitsuhallin pystytys siirtyy edelleen
Julkaistu: 20.10.2020 00.00

Jalitsuhallin pystytys siirtyy edelleen

Tiedote 20.10.2020

Jalitsu Oy:n hallitus on 20.10.2020 päättänyt peruuttaa viikonlopun 24.10-25.10.2020 Ahvenisjärven kuplahallin nostotalkoot. Nostaminen tapahtuu toivon mukaan myöhemmin kuluvan syksyn aikana.

Noston siirtämisen syynä on Covid-19 -tilanteen pahentuminen Pirkanmaan alueella ja sen aiheuttama epävarmuus sisäharjoittelun onnistumisesta talven 2020-2021 aikana.

Kuplahallin nostaminen ja sen ylläpitäminen on varsin suuri taloudellinen ponnistus Jalitsu Oy:lle ja sitä kautta halliyhtiön osakasseuroille. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa on mahdollista, että sisätiloissa tapahtuvaa harjoittelua tullaan rajoittamaan voimakkaasti syksyn ja/tai talven aikana. Mikäli näin tapahtuu, muodostuu hallin ylläpitäminen taloudellisesti erittäin haastavaksi. Hallia ei pystytä purkamaan ennenaikaisesti rajoitusten ollessa voimassa ja kulujen kattaminen taas edellyttää, että halli on jatkuvassa käytössä. Jalitsu Oy:n hallituksen ensimmäinen prioriteetti on tämän taloudellisen katastrofin välttäminen.

Hallitus haluaa tällä päätöksellä saada lisäaikaa, jotta pandemiatilanteesta ja sen kehityksestä saataisiin parempi kuva. Tavoite on, että halli voidaan nostaa vielä tämän vuoden aikana turvallisin mielin, jolloin voimme tarjota tamperelaisille juniorijalkapalloilijoille jälleen ensiluokkaiset talviharjoitteluolosuhteet. Tilannetta seurataan Jalitsu Oy:n hallituksessa ja sen osakasseuroissa viikko kerrallaan tästä eteenpäin.

-Jalitsu Oy:n hallitus
puheenjohtaja Asmo Martikainen
varapuheenjohtaja Joonas Mäenpää
jäsen Jouni Kaikuranta
jäsen Jarmo Virta

Seuran uusimmat