Julkaistu: 03.12.2018 00.00

Jalitsun yleisohjeet

Jalitsua koskevia yleisohjeita

  • Pukukopit

Pukukoppeja on varattu 2 kappaletta harjoitustuntia kohden. Pukukoppien avaimet noudetaan ja palautetaan hallin sisällä olevaan telineeseen. Pukukopin saa käyttöön 30 minuuttia ennen harjoitusajankohdan alkua ja avain tulee olla palautettuna telineeseen puoli tuntia harjoitustunnin päättymisen jälkeen. Jos joukkueita on tunnin aikana paikalla enemmän kuin 2 tulee pukukopit jakaa joukkueiden kesken.

2. Alkulämmittely hallissa

Seurojen kannalta on tärkeää, että tunnin vuoro voidaan käyttää täysimääräisesti jalkapallon kehittämiseen. Tästä syystä jokaisen vuoronhaltijan tulisi mahdollistaa, mikäli meneillään olevat harjoitukset sen mahdollistavat, tila seuraavalle joukkueelle alkulämmittelyjä varten. Normaalisti tämä tila on kentän keskellä, mutta jos tämä ei ole mahdollista paikka voi olla muuallakin hallissa. Alkulämmittely voi alkaa aikaisintaan 20 minuuttia ennen oman vuoron alkua ja saa jatkua enintään 20 minuuttia vuoron päättymisen jälkeen. Halli sulkeutuu kello 22, jolloin hallista joudutaan poistumaan.

3. Alkulämmöille tulevien joukkueiden velvollisuus

On hyvien tapojen mukaista kysyä harjoitusvuorolla olevilta sopiva paikka alkulämmittelylle. Alkulämmöillä olevien joukkueiden on varmistettava, että toiminta ei häiritse harjoitusvuoroa. Esim. pallot pysyvät poissa vuorolaisten harjoituksista jne.

4. Maalit

Maaleja ei saa sijoittaa seuraaviin kohteisiin:

  • pressujen liepeiden päälle, jotta ne eivät repeydy
  • hätäuloskäytävän ovien eteen, jotta hätäpoistuminen hallista on mahdollista
  • hallin keskelle korkeusluotaimen alle, jotta säästytään turhilta hälytyksiltä.

5. Eteläpäädyn huoltotunneli

Huoltotunnelin tai ilmanpuhaltimen päälle ei saa kiivetä pressun liepeiden kautta. Jos kiipeäminen on ainoa tapa päästä hakemaan pallo, jätetään pallo hakematta. Pallon saa kyllä takaisin seuraavina päivänä.

6.Golf-kärry

Golf-kärryyn ei missään tapauksessa saa koskea. Harjoittelevien joukkueiden tulee valvoa, ettei golf-kärryssä tai golf-kärryn karsinan ole henkilöitä ja poistaa siellä oleskelevat henkilöt hallista.

7. Hallin siisteys

Siisteys on kaikkien vastuulla. Sukkateipit ja muut roskat tulee laitta kentän reunalla oleviin roskiksiin.

8. Kassit, takit, ulkokengät, juomapullot jne

Mukana tulevat tavarat tulee sijoitta hallin reunoille siististi vähintään 5 metrin etäisyydelle ulko-ovesta. Tavaroita ei saa sijoitta lämmittelyalueelle, sisääntuloväylille eikä poistumisteiden eteen.

9. Pelastusohjeet

Kaikkien vuoroja vetävien (valmentajat, huoltajat, Jojot) tulee tuntea hallin pelastusohjeet. Ohjeet nähtävissä hallin ilmoitustaululla. Lisäksi ohjeet on jaettu seuroille ja muiden käyttäjien vastuuhenkilöille.

10. Hallissa mahdollisesti olevat muut henkilöt

Halli on tarkoitettu vain seurojen käyttöön. Harjoitusvuorolaiset ovat vastuussa myös hallissa mahdollisesti omatoimista treenausta tekevien toimista ja että myös he noudattavat annettuja ohjeita.

Mikäli annetuista ohjeista on tarve poiketa, tulee ottaa yhteyttä seuran halliyhdyshenkilöön, joiden nimet löytyvät hallin ilmoitustaululla olevasta vuorolistasta.

Yhteistyöllä riippumatta verkkarin väristä saadaan vietyä Tamperelaista jalkapalloa eteenpäin. Jalkapallo on iloinen ja hauska asia!
Seuran uusimmat