Kaksi jatkopahvia edustukselle!
Julkaistu: 14.01.2023 11.39

Kaksi jatkopahvia edustukselle!

TPV:n miesten edustusjoukkueen tiukka sopimustahti jatkuu tammikuussa: viime kaudella Punakonetta edustaneet Sami Maja ja Po Law kirjoittivat kauden 2023 kattavat jatkosopimukset.

Maalivahti Sami Maja esiintyi TPV:n riveissä jo loppukaudesta 2021, ja pelasi viime kaudella Kolmosessa kymmenessä sarjaottelussa. Maja tunnetaan kovaa treenaavana ja aktiivisesti peliä ohjaavana maalivahtina. – Päätös jatkosta oli loppujen lopuksi aika helppo. Viime kauden tapaan pre-season on ollut hyvää tekemistä, ja tälle kaudelle näyttäisi joukkue rakentuvan mukavasti uusine tulokkaineen. Uskon, että meillä on tulevalla kaudella oikein hyvä jengi.


Laidalla viihtyvä Po Law on liittynyt äskettäin treenivahvuuteen. Viime kaudella neljässätoista ottelussa kolme maalia iskenyt PeKan kasvatti tiivistää tunnelmiaan seuraavasti: - On hienoa päästä jatkamaan tätä prosessia, kun kaikki jäi lopulta viime kaudella vähän kesken. Minulla on vasta pari treeniä takana, mutta kaikki vaikuttaa tosi hyvältä ja odotan innolla tulevaa.

Ensi viikolla Punakone julkaisee ensimmäiset uudet tulokkaat vuoden 2023 joukkueessa.